*

Markku Huusko

Vievätkö kirjabloggaajat toimittajilta leivän?

  • Sähköä oli ilmassa, kun Suvi Ahola, Taika Dahlbom, Karo Hämäläinen, Salla Brunou ja Aleksis Salusjärvi keskustelivat torstaina Helsingin kirjamessuilla.
    Sähköä oli ilmassa, kun Suvi Ahola, Taika Dahlbom, Karo Hämäläinen, Salla Brunou ja Aleksis Salusjärvi keskustelivat torstaina Helsingin kirjamessuilla.

”Hyväksyn, että voin olla lajini viimeisiä edustajia”. Näin sanoi Helsingin Sanomien kirjallisuuskriitikko Suvi Ahola torstaina Helsingin kirjamessuilla sähäkässä paneelissa Kriitikot vs. kirjabloggaajat, jossa verkon blogimaailma kohtasi toimittajat.

Ahola on työskennellyt Hesarissa 1980-luvun alkupuolelta asti ja on nähnyt mediamurroksen aitiopaikalta. Hänen uransa alkutaipaleen aikoihin pelkkä kritiikki elätti Suomessa vielä runsaasti henkilöitä. Sittemmin kriitikoista tuli mediataloissa myös toimittajia, ja töitä isollekin kulttuuriosaajien joukolle riitti pitkään. 

Nyt maailma on toinen. Täysin ilmaiseksi tai mediatalojen toimittajiin nähden pientä korvausta vastaan kirjoista kirjoittavat bloggaajat valtaavat toimittajilta alaa samaan aikaan, kun palkalla kirjoittavia irtisanotaan. Tästä seuraa jännitettä, joka oli myös paneelissa aistittavissa.

Aholan kanssa toista ääripäätä edusti sisällöntuottaja Salla Brunou Lukulamppu.fi:stä. Hän on mukana rakentamassa kritiikistä bisnestä uudella tavalla. Siihen liittyvät myös kustantajien Brunoun edustamalta yhtiöltä tilaamat kritiikit, mikä särähtää perinteisen journalistin korvaan.

”Toimittaja minussa heräsi”, Ahola totesi paneelissa kuultuaan Lukulampun tästä tavasta toimia.

Brunou vakuutti, että tilatut kritiikit on eritelty muusta sisällöstä selkeästi niin, että niistä näkee, että kyseessä on mainos. HS:n Ahola ei vaikuttanut täysin vakuuttuneelta.

Puhdasoppista kirjabloggaajatyyppiä paneelissa edusti Taika Dahlbom, joka pitää yllä kirjasfaari.fi-blogisivustoa. Hän kertoi kulttuuriblogimaailman karusta arjesta, johon ei yleensä liity rahanteko. Hyvänä puolena tähän tekemiseen liittyy täysi vapaus valita kritiikin kohdeteokset ja tapa käsitellä niitä.

Yleisö ratkaisee, eli jos ei kävijöitä blogiin tule tai jos he kaikkoavat, saattaa bloggaajalta loppua into tekemiseen, ja edessä on blogin hyytyminen. Mediaa toimittajina palvelevien kriitikoiden kohdalla asetelma on tältä osin parempi, sillä lehtiä tilaava yleisö on valmiina, joskin nyt yhä pienenevä joukko ainakin printissä.

Lukulampun Brunou kävi aikamoiseen hyökkäykseen HS:n kulttuuritoimittajia vastaan. Hän nosti heistä esille erikseen Helena Ruuskan ja Matti Mäkelän. Ensimmäinen ”spoilaa” kirjoituksissaan hänen mielestään eli paljastaa liikaa juonta ja toinen tuo esille ”omia mieltymyksiään, eikä analysoi”. Tämä on kuulemma ymmärrettävää blogissa, ei ison tiedotusvälineen kritiikissä.

HS:n Ahola puolusti omiaan ja opasti Brunouta ja paneelin yleisöä tuomalla esiin, että kirjallisuuskritiikissä on eri tyylilajeja, joista yhteen liittyy myös oman mielipiteen vahva esiintuonti. Kritiikillä on tarkoitus laittaa yksittäinen teos kontekstiin, eli hyvän kritiikin kirjoittajalta tarvitaan kirjallisuuden laaja tuntemus, jotta tähän tehtävään perinteiseen malliin kykenee.

Kritiikin perustehtävää kannatti myös kirjallisuuskritiikkiä verkkoon tuottavan Kiiltomato.netin päätoimittaja Aleksis Salusjärvi. Hän muistutti, että osuva kritiikki voi nostaa myös taiteen tekemisen tasoa. Hän suosii keskustelua ja kanssakäymistä verkossa toisin kuin toimittajilla on ollut perinteisesti tapana. Epäkaupallisen palvelun pyörittäjä Salusjärvi kavahti Aholan tapaan kustantajien rahoittamia kritiikkejä.

Vilkasta keskustelua ohjasi kirjallisuuslehti Parnasson päätoimittaja Karo Hämäläinen, kirjailija ja some-aktiivi itsekin. Hän ei lähtenyt ottamaan puolia, vaan ymmärsi Aholan edustamaa perinteisempää kriitikkonäkemystä, mutta myös sitä että kulttuurilla tehdään bisnestä verkossa.

Perinteinen kritiikkikin tosin liittyy bisnekseen hyvin oleellisesti. Kun etenkin Hesarin kriitikot kehuvat tai haukkuvat jonkun kirjan, se vaikuttaa opuksen myyntiin merkittävästi.

Kirjankustantajien tekemään tiliin HS-kritiikki vaikuttaa siis suoraan. Tosin tämänkin vaikutuksen näkökulmasta ovat johtavat kirjabloggaajat yhä painavampia tekijöitä.

Mitä itse arvelet, vievätkö kirjabloggaajat alan toimittajilta ja kriitikoilta leivän? Ja jos vievät, onko se hyväksi vai pahaksi?

 

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

6Suosittele

6 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (44 kommenttia)

Käyttäjän bvalonen kuva
Birgitta Valonen

Aika moni valitsee kirjan kustantajan tekemän takakannen tekstin tai e-kirjan esittelytekstin perusteella. Kuinka paljon kritiikit ylipäätään ovat vaikuttaneet kirjojen ostopäätöksiin?

Kritiikki on aina yhden ihmisen mielipide. Jos oppii lukemaan jonkun kritiikkejä suhteessa omaan näkemykseen, voi niistä kyllä jotain päätellä. Aikoinaan erään HS:n leffakriitikon kirjoituksista tiesin heti pitäisinkö elokuvasta ja sillä ei ollut mitään tekemistä sen kanssa suositteliko hän sitä.

Käyttäjän zzz333 kuva
kaija kelhu

"Kuinka paljon kritiikit ylipäätään ovat vaikuttaneet kirjojen ostopäätöksiin?"

Minulle se on ollut aina ihan ratkaiseva tekijä kirjan ostopäätökseen. Kirjat ovat niin kalliita, ettei heikkotasoiseen kirjaan halua rahaa itse uhrata...onneksi on kirjasto niitä varten, jos haluaa kuitenkin vielä heikommankin arvostelun saaneen kirjan lukea. Täytyy vain jonotella sitä vähän pitempään. Kyllä, hyvä kirja-arvostelija on kullan arvoinen kuluttajalle.

Aikoinaan edesmenneen Jukka Kajavan kritiikin tai kehujen perusteella valikoin pitkälti myös sen mitä tv:stä katsoin. Luotin häneen täysin ja luulen säästäni paljon hänen avullaan minulle niin kallista vapaa-aikaani:)

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Komppaan Valosta. Kyllä kirja on enemmän kuin blogi, ja kriitikot saavat mennä itseensä jos eivät saa lukijoita. Kirjailija kamppailee lukijoista siinä missä kriitikkokin, mitä sellaisella kriitikolla tekee, jota ei kukaan lue edes. Miksi ylipäätään pitäisi olla ammattikunta kriitikot, jos blogistanista saa lukija tarvittavat tiedot reaaliajassa?

Käyttäjän markkuhuusko kuva
Markku Huusko

"Miksi ylipäätään pitäisi olla ammattikunta kriitikot, jos blogistanista saa lukija tarvittavat tiedot reaaliajassa?" Tämä on hyvä kysymys, Ari. Tiedot saakin, mutta kriitikot puolustatuvat sillä, että he osavaavat panna kirjat puitteisiinsa ja historialliseen perspektiiviin vahvan asiantuntemuksensa avulla.

Mutta ehkä kysymys onkin, että tarvitaanko sanomalehtien kirjallisuuskritiikkiä laajemmalle lehdistä maksavalle yleisölle vai riittävätkö siihen pienemmät ammattilehdet. Ja toisaalta, saattaahan se olla, että myös verkossa tehtävä kritiikki oikeassa paikassa voi löytää kohtuullisen ison yleisön, ja siihen syntyy vielä kelvollinen taloudellinen yhtälö kaikkien kannalta. Yritystähän eri puolilla näyttää jo olleen.

T Piepponen Vastaus kommenttiin #4

"...mutta kriitikot puolustatuvat sillä, että he osavaavat panna kirjat puitteisiinsa ja historialliseen perspektiiviin vahvan asiantuntemuksensa avulla."

Niin ja se tietenkin tarkoittaa sitä, että kaikki muut lukijat paitsi nuo "auktoriteetit" ovat idiootteja, jotka eivät osaa?

Se on kyllä tuttua huttua, että tässä maassa yli puolet väestä kaipaa jostain selittämättömästä syystä auktoriteettejä määrittelemään kaikkea.

Käyttäjän markkuhuusko kuva
Markku Huusko Vastaus kommenttiin #5

Olen samaa mieltä, että kyllä moni muukin osaa kirjoja tarkastella kriittisesti, ja tässä keskustellaankin juuri siitä, että mihin perinteisiä kriitikoita tarvitaan ja ketkä tarvitsevat. Lehdet, kirjankustantajat, lukijat...?

Tässä muistin virkistämiseksi artikkeli siitä, miten Väinö Linnan Tuntematon sotilas aikoinaan teilattiin HS:ssa:

http://yle.fi/vintti/yle.fi/sininenlaulu/yle.fi/te...

Käyttäjän zzz333 kuva
kaija kelhu Vastaus kommenttiin #7

Kiitos mielenkiintoisesta linkistä. Näin voi arvostettu kriitikkokin pahasti erehtyä. Ehkä Toini Havu oli jälkeenpäin hyvinkin häpeissään antamastaan kritiikistä. Voisin kuvitella hänen olleen kovin vanhollinen konservatiivi, joka ei pystynyt elämään realistisessa ajan hengessä juuri niinä vielä vaikeina aikoina?

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #4

- he osavaavat panna kirjat puitteisiinsa ja historialliseen perspektiiviin vahvan asiantuntemuksensa avulla.

Eiköhän se kustantajan seula ole jo yksi kriteeri. No nyt sitten omakustanteet ovat toinen juttu, mutta tarvitaanko niidenkään arvostelemiseen palkallisia kriitikoita?

Otetaan vaikkapa Björn Wahlroosin tuotanto, eli moniko lukija luki ne kritiikin innostamana, ne vain luetaan, kun niistä on tullut "must"!

Teos "Markkinat ja demokratia – loppu enemmistön tyrannialle" ei ollut mielestäni kriitikoiden antaman lausuman mukaista luettavaa. Kirjassa pohdiskeltiin kovin, mutta se alkoin keskivaiheilla junnata, eikä loppuun saatu juuri mitään huipennusta. Asiaa, eli demokratiaa kyllä pureskellaan kirjassa, mutta sellaisia pureksittuja purukumeja on torien asfaltit täynnä, joista kaikki maku on jo pureksittu toisten toimesta.

Tulee vain kriitkoille pahat oltavat, jos he olisivat tuon kaiken sanoneet. Siksi ei heihin voi edes teoriassa luottaa, koska sen lauluja laulat jonka leipää syöt.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Pitääkö ylipäänsä olla palkallisia toimittajia kun monet, entiset ammattitoimittajatkin, kirjoittavat ilmaiseksi blogistaaniin?

Käyttäjän markkuhuusko kuva
Markku Huusko Vastaus kommenttiin #11

Niin, olen sitä mieltä, että viimeistenkin keskustelua välttävien toimittajien kannattaisi laskeutua norsunluutorneistaan ja antautua keskusteluun blogeissa ja muualla somessa. Osaavia toimittajia tarvitaan jatkossakin esimerkiksi Uuden Suomen tyyppisessä julkaisussa uutisoimaan, keskustelemaan ja keskusteluja moderoimaan.

Käyttäjän JaakkoKorpi-Anttila kuva
Jaakko Korpi-Anttila

>#3/AA: ".. ammattikunta kriitikot .."

Perinteisesti kritiikki syntyy luomiskyvyn puutteesta ja usein siihen liittyy omanedun tavoittelua, kostonhimoa, epäoikeudenmukaisuutta ja taiturimaista henkevää kiristystä.

Käyttäjän PetraNyqvist kuva
Petra Nyqvist

Kyllä minä ymmärrän ammattikriitikkojen huolen, koska pelkät kirjablogit eivät välttämättä kata sitä osaamista mikä kirjallisuuskriitikolla voi olla. En tosin tiedä pitääkö vastakkainasettelua niinkään korostaa. Maailmaan mahtuu kirjallisuudesta kirjoittamista, sitä saisi olla vieläkin enemmän.

Blogi on mahtava itseilmaisun muoto, mutta siinä piilee pieni ansa. Kaikki lukijat eivät läheskään aina erota, mikä on huolellisesti taustoitettu, faktapohjainen artikkeli ja mikä on mielipidekirjoitus, mutukirjoitus tai peräti satiiri/parodia. Blogi voi käsittää nämä kaikki edellämainitut.

Käyttäjän markkuhuusko kuva
Markku Huusko

HS:n Suvi Aholakin sanoi, että kirjabloggaajat ja kriitikot pärjäävät rinnan. Myös kriitikoiden keskuudessa arvostetaan bloggaajien kykyä keskustella verkossa.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Voi pyssyt. Kirjan lukemiseen siis tarvitaan ensin kritiikin seulonta, jotta osaa lukea oikein???

Kaijan mainitsema Jukka kajava ei ainakaan minua silloin juurikaan vakuuttanut, eli käytin taktiikkaa jota käytän politiikassa vieläkin, ole aina eri mieltä kuin Jukka Kajava tai Paavo Väyrynen niin onnistut.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Olen monasti huomannut jonkun kirjan ilmestyeen vasta luettuani siitä kritiikin.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #15

Sehän onkin positiivinen puoli asiassa, ei kaikki ole turhaa mitä turhaksi väitetään. Mutta onko se palkanmaksuun riittävä syy herätellä kansalaisia huomaamaan, että kirja on taas ilmestynyt? Koska senhän voi hiffata muutoinkin.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield Vastaus kommenttiin #17

Kirja-arvostulun tarkoitus on kai herättää mielenkiintoa.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen Vastaus kommenttiin #15

Kirjoja julkaistaa melkoinen määrä. Katsoin tuolta kansalliskirjaston sivuilta, että vuonna 2013 julkaistiin eri kustantajilta 2446 eri nimistä kaunokirjallista teosta suomeksi. Miten moni näistä päätyi Hesarin kirja-arvosteluun? Veikkaan: tosi harva, joten bloggaajien kautta arvioitujen valikoima myös lavenee. Minusta se on hyvä.

Toki sekään lähestyminen ei aina ole syy kirjan hankintaan. Aika usein kierrän Akateemisen tai Suomalaisen hyllyjä tai katselen tarjolla olevia kirjoja muualla. Usein lukemalla kirjan takakannen arvostelun ja katsomalla miten teksti lähtee juoksemaan, teen päätökseni. Ei siinä sen kummempaa kriitikkoa tarvita.

Lukupiirissä on lukevia ihmisiä ja jokainen valitsee vuorollan luettavaa. Näinkin löytyy mielenkiintosta ja skaala on varmasti laajempi kuin kriitikoiden arvioima. Joku lukupiirissäkin välillä käyttää kriitikkoa esim Suomen kuvalehden arvostelua valinnassaan.

On monta tapaa löytää mielenkiintoista ja avartavaa luettavaa.

Kotona hyllyissä on lukemattomia kirjoja, joita joskus on kaupasta tai divarista mukaan tarttunut, ehkä joskus ehtii niitäkin lukemaan. Usein olen lainannut kirja ennen kuin itse olen sitä lukenut.
Yksi tällainen on Sofi Oksasen Kun kyyhkyset katosiva. Olen sitä iltaisin viimeaikoina lukenut (ehkä Arin Nobel Sifukke kannusti siihen), mutta jotenkin on vaikea. En tiedä minustako johtuu vai tyylistä vai aiheesta.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield Vastaus kommenttiin #18

Kyyhkysten katoaminen oli aika lattea Puhdistukseen verrattuna.
Ratkaisitko muuten Hesarin Aleksis Kiven päivänä ilmestyneen kuva-arvoituksen?
Minua harmittaa kun pariin osioon en millään keksinyt ratkaisua. Aamulehden vastaavassa oltiin rajoitettu tämän vuosisadan kirjallisuuteen. Kirjoja tosiaankin ilmestyy valtava määrä.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen Vastaus kommenttiin #25

HS alkoi tulla vasta toissapäivänä sähköisenä. Otin soitosta lehden tilaajalta. Olen satunnaisesti lukenut artikkeleita. Nyt taas systemaattisempaa. Näin säilyy kiinnostus. No tuon kuva-arvoituksen olisinkin halunnut nähdä.

Puhdistus oli vahvaa tekstiä ja kiinnostava. Ehkä pitäminen johtuu juuri aiheen kiinnostavuudesta. Olen lukenut Viivi Luikilta yhden kirjan. Eikä sekään tuntunut kiinnostavalle. Sama juttu virolaisen dekkarin kohdalla. Ostin ja jätin kesken. Aina ei jokin osu. Tekstin tyylikin voi olla väärä.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield Vastaus kommenttiin #28

http://dynamic.hs.fi/2014/kuva-arvoitus2/
Huomenna on viimeinen päivä vastata.
Aamulehden arvoituksen vastaukset julkaistiin tänään. Vain yksi ihminen oli tiennyt kaikki oikein. En minäkään olisi millään keksinyt teräsmiehen tyttöystävää. Aika kivoja tuollaiset arvoitukset. Sellaisten väsäämiseen tarvitaan toimittajia.

Käyttäjän zzz333 kuva
kaija kelhu

".. ole aina eri mieltä kuin Jukka Kajava tai Paavo Väyrynen niin onnistut"

Noin yksioikoista linjaa on juuri sinusta Ari vaikea uskoa, olet siihen ihan liian fiksu kaveri.

Ja mitä tulee vielä esimerkiksi Kajavan muinoisiin teatteri-ja tv-arvosteluihin Hesarissa, niin luulen meitä olleen ison joukkon seuraajia, jotka ajan myötä oppivat arvostamaan hänen mielipiteitään ja valikoivat katsomansa esitykset hänen suositustensa mukaan. Se oli jo silloin Hesarilta hyvää palvelua lukijoilleen, kun blogitkin vasta tekivät yleisemmin tuloaan. Minusta olisi sääli, jos päivälehdet luopuisivat kriitikoistaan, kaikkia muotoja tarvitaan ja kiitollisuudella vastaan otetaan.

Itse katson arvostelut yleensäkin juuri siltä kannalta, että joku jonka tyylin ja maun olen oppinut tuntemaan tekee alkutyön puolestani ja minä voin valikoida sen mukaan rusinat pullasta.

Suvi Aholaa arvostan siinä mielessä kovin ja toki montaa muutakin Hesarin kriitikkoa. Harvoin olen pettynyt. Meillä julkaistaan niin paljon hyviä kirjoja, ettei pieni ihminen pysty millään yksin perässä, jos ei isommat ja monipuoliset asiantuntijaryhmät ole siinä mukana eräänlaisina esilukijoina.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #20

Ei tietenkään, sehän oli läppää, mutta sellaisia ajatuksia voi joskus ihmisen päähän tulla;)

Arvostan kriitikoiden työtä, mutta jos heillä ei ole lukijoita he joutavat romukoppaan. Näi se maailma makaa.

Ei meillä ole käkikelloteollisuuttakaan enää.

Käyttäjän Taksari kuva
Jani Pulkki Vastaus kommenttiin #22

Mun isäpuoli lukee elokuva-arvostelut ja katsoo vain niitä jotka saavat haukkuja. Kuka sitä illalla jutellessa ja naposteltaessa jaksaa kovin syvällistä draamaa tuijottaa?
Arvostelijat eivät siis aina laita kontekstiin vaikka niin väittävät. Eli Arilla oli vinha perä kuitenkin kommentissa.
En minäkään väitä että Citizen Kane olisi tarinaltaan kehnompi kuin fast & furious 7, vaikka mielummin sitä katsoisinkin..
Sama kirjallisuudessa, en piittaa kuin tietofinlandiasta, nobelit ja muut palkinnot ja kriitikoiden ylistys lähinnä saa kavahtamaan. Ei kuitenkaan tarpeeksi räjähdyksiä, vempaimia ja salaliittoja.

Väyrynenhän on ollut aina oikeassa, kysy vaikka siltä :D
Itse olen suositellut Erkki Tuomiojan blogia niille jotka eivät jaksa muodostaa omaa mielipidettä, käy tarkistamassa Erkin mielipiteen ja on vastakkaista mieltä niin toteutuneen historian valossa on oikeassa. Tietysti tämä ei ole tae tulevasta, saattaahan hänkin erehtyä ja olla oikeassa.

Käyttäjän PetSu kuva
Petri Suomi Vastaus kommenttiin #27

Minulla on samanlainen "omituinen tapa" katsoa ne elokuvat jotka lytätään. Ja ne kirjallisupalkinnon saaneet ovat jääneet sitten usein kesken. Ne joissa raati valitsijoista jo antaa palkinnon lopulliselle valitsijalle käteen semmoiset vaihtoehdot, että siinä ei muuta mahdollisuutta kuin valita joku vähemmän tylsä kaikista tylsistä. Ikäänkuin kaikki mestariteokset pitäisi olla korkeaa kulttuuria.

Töissä ollessa ei todellakaan jaksa katsoa telkkarista, elokuvissa eikä lukea jotain syvällistä eeposta, jossa pitäisi miettiä, että mistä tässä on kyse. Sen ne kuitenkin usein juuri palkitsee mitä vähiten odottaa.

Tuo myös kummallinen kuvio, kun kirjasta tehdään käsikirjoitus ja elokuva, niin lähes aina se jotenkin menee pieleen. Yleensä vain toinen on jotenkin oikein. Onhan niitä tosin sellaisiakin, että ensin elokuvan kässäri, josta joku "Alan Smithee" ( ylleensä niiden Ö-leffojen tuottajan nimimerkki, joka on lähtenyt kesken projektin lätkimään)niminen tuntematon ja kasvoton tyyppi onkin kirjoittanut kirjan.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield Vastaus kommenttiin #20

Kajava oli ihan omaa luokkaa, uskalsi kärjistää ja provosoida. Sai arvosteltavat itkemään ja raivoamaan.
Minun lukemiseni valikoituu aika satunnaisesti kirjaston valikoiman mukaan, mutta joku arvostelu saattaa herättää mielenkiintoa lukea kirjan kun saan käsiini. Enää ei tulisi mieleenkään ostaa kaunokirjallisuutta. Mutta olen ajatellut, että lukupiiri johon yhdessä hankittaisiin valikoima uutuuskirjoja voisi olla hyvä hanke.
Muistan lapsuudestani tällaista kerhoa.

Käyttäjän PetSu kuva
Petri Suomi Vastaus kommenttiin #26

Lahdessa sivukirjastossa oli tällaisia lukupiirejä ennen. Nyt ei tietääkseni ole, vaan kirjastossa pidetään konsertteja.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield Vastaus kommenttiin #35

Ei kai kirjastoissa yleensä pidetä lukupiirejä joihin itse ostetaan kirjat.
Voisihan sellaisen perustaa. Eihän se edellytä kokoontumisia jos kirjat vain kiertvät.

Käyttäjän usjussi kuva
Heikki Karjalainen

Kirjakritiikki, musiikkikritiikki, elokuvakritiikki, taidekritiikki kohdistuvat kukin pieneen mutta äänekkääseen kohderyhmään.
Suuren yleisön valinta osuu harvoin maaliin kriitikon kanssa. Muu julkisuus, markkinointi ja taiteen esittäjän henkilö ovat avainasemassa. Bloggaajat saavat aivan rauhassa arvioida teoksia. Mutta siellä ammattitoimittajat voivat toimia myös privaatisi, ei työnantajansa äänimaaimaa kunniottamalla.

Käyttäjän markkuhuusko kuva
Markku Huusko

Heikki, hyvä pointti tuo "työnantajan äänimaailma". Jos sitä täytyy itseään riippumattomana pitävän ammattikriitikon jossain lehdessä erikseen kunnioittaa, on koko kritiikiltä pohja pois.

Mieleen tulee jo tässäkin keskustelussa mainittu Jukka Kajava, joka oli todellinen oman tien kulkija. Häntä on oppinut näin myöhemmin arvostamaan entistä enemmän.

Käyttäjän SinikkaTorkkola kuva
Sinikka Torkkola

Nivoisin tämän tarvitaanko kriitikkoja keskustelun koko journalismin tulevaisuuden pohdiskeluun. Onko aika jo ajanut ohi neljännen valtiomahdin, viides on jo tulossa. Asia ei ehkä ole näin suoraviivainen, mutta keskustella siitä pitäisi. Nyt vähän mainosta tutkimustani, jossa selvitin vaalirahoituksen kirjoittelua. Keskeinen johtopäätös on, ettei journalismissa keskustella journalismista. Vahtikoirasta puhutaan, mutta harva kysyy, kuka vahtikoiraa taluttaa, missä on isäntä tai emäntä. Ks. http://tampub.uta.fi/handle/10024/95992

Tästä huolimatta näen journalismia, kulttuurijournalismiakin ja kriitikoita, myös tulevaisuudessa. Muodot voivat toki muuttua.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Eilen oli musiikkikriitikoista vähän samantyyppistä asiaa TV:ssä. Tuli silloin mieleen tämä blogi. Musiikkia maallikon voi olla vaikeampi arvostella kuin kirjallisuutta. Vai olisiko näin? Minulle tuli sellainen mieleen. Tietysti on kritiikkiä ja sitten on arvioita, jotka ovat muuta kuin kritiikkiä, omakohtaisempaa fiilispohjalta vailla laajempaa vertailupohjaa ja asiantuntemusta.

Esimerkiksi Blogspotista löytyykin kirja-arvosteluja.
Tässä yhdestä sieltä lukemastani: Teemestarin kirja huokuu zeniläistä, ikiaikaista filosofiaa, jota teeseremonioiden tiukat normit kannattelevat. Ihmisen tulee hyväksyä oman elämänsä rajallisuus.
http://ullankirjat.blogspot.fi/2014/07/emmi-itaran...

Ihan mielenkiintoinen arvio kirjasta, joka vei mukanaan ja vaikuttaakin pidempään.

Käyttäjän usjussi kuva
Heikki Karjalainen

Tämä kritiikkikeskustelu on mielenkiintoista.
Kun olen seurannut eri lehtien erityisesti mussiikkikritiikkiä, kriitikoilla saattaa olla hyvin eri näkemys teoksen esittäjän suoriutumisesta konsertistaan. Kun vielä kulttuuritoimituksessa tapahtuu ikäpolven vaihdoksia, se erityisesti näkyy lukijalle.
On se toimittajakin ihminen ja suussaan oma maku, toisella likinäkö, toisella ikänäkö ja nuoremmaat korvat kuulevat hertsialueen laajemmin kuin kuulolaitteelliset.
Totuutta ei löydä mistään muualta paitsi siitäkö, onko ostosten määrä ja lipputulot kuvaava, vai harhaanjohtava koko teoksesta, mene ja tiedä.

Käyttäjän TapaniMoilanen kuva
Tapani Moilanen

On ammatteja jotka ovat kuolleet,miksei kriitikkokin voi olla sellainen.Mikä hän on päättämään mitä ihmiset lukevat vai onko ketunhäntä kainalossa?

Käyttäjän kyy kuva
Mark Andersson

Tässähän on sama kysymys kuin ylipäänsä median ja nettimaailman suhteessa: saako yleisö parempaa tietoa valikoituna ja editoituna mediasta vai villinä ja vapaana rehottavasta netistä?

Kysymykseen ei ole tyhjentävää vastausta mutta nettimaailma noudattaa ns. "markkinoiden" lakia eli suosituimmilla kannanotoilla ja uutisilla on taipumus muuttua todeksi – ainakin vielä niin kauan kunnes opitaan että useimmissa asioissa on olemassa enemmän kuin vain yksi totuus. Mutta meillä yhden totuuden luvatussa maassa kehitys netinkäyttäjiksi saattaa viedä aikansa.

Toimitetussa aineistossa on sama yllämainittu ongelma, mutta itse katson, että valikoitu tietomassa on paremmin hallittavissa kuin villi ja vapaa tiedotus, jossa myös valehtelu ja äärimmäinen yksipuolisuus, asenteellisuus, jopa rasismi yms. on käytännössä sallittua. Median harrastaessa sellaista se jää usein kiinni, ja sellaisessa tapauksessa se kerää vain uskollisimmat itsensä pettäjät taakseen. Muut hylkäävät sellaisen.

Yksinkertaistaen: toimitetussa uutisoinnissa on suppeampi aineisto mistä valita, kun taas netissä määrä on lähes ääretön.

Käyttäjän PetSu kuva
Petri Suomi

Olen varmaan jotenkin outo tai hölmö, sillä monesti olen jäänyt ihmettelemään kriitikon ja blogaajankin kirjoituksia jostain uudesta teoksesta. On sitten kyse kirjasta tai elokuvasta. Olen jopa epäillyt onko arvostelijat, mielipiteensä kirjoittajat ja palkitsijatkaan edes lukeneet samaa kirjaa tai katsoneet elokuvaa ollenkaan. niin eritavalla monesti asiat koen.

Monet palkitutkin ja ylistetyt kirjat ovat olleet pettymyksiä tai olen herännyt kirjan läpsähdykseen naamalle tai lattialle. Monet kriitikoiden lyttäämät ja blogistien kiroamat elokuvat olen jättänyt kesken ennen tuijotukisojen toista semifinaalia. Viimeksikin oli kriitikon ja blogaajan mielestä kyse mustan huumorin sävyttämästä mestariteoksesta pitkään aikaan ja siinä ei ollut mielestäni huumoria eikä mustaa pätkän vertaa, vaan surkea esitys, johon oli kasattu kaikki kliseet.

Jos kirjassa jankutetaan 30 sivua jostain kärpäsen pyydystämisestä, niin onhan se mestarisuoritus kirjailijalta keksiä juttua niin paljon tuosta sekunnin murto-osan läimäytyksestä. Lukijalle se menee taas sille asteelle, että pitää ymmärtää liian monta asiaa ja tuntea symboliikka, että viitsisi lukea asiaa ajatuksella tuon 30 sivun verran. Joku muu varmaan jaksaa, viitsii ja pitää.

Joskus osuu tietenkin myös aivan kohdalleenkin, ettei se mikään vakio ole. Blogaaminen on nyt suosittua ja ilmiö, joka aikanaan karsii paljon sellaisia pois, jotka huomaa, että se ei tuokkaan leipää pöytään, kun kirjoittajia on liikaa. Monet blogit on niin yksioikoisia ja kapea-alaisia, että ne menee hetken ja hukkuu sitten massaan.

Ammattikirjoittaja osaa uudistua ja uskon myös, että hänellä on jossain yhteisössä laajemmat apukeinot. Netissä voi blogaaja saada seuraajia vain jonkin yhden jutun vuoksi, mutta asioiden pyöriessä kehää unohtuu, jos ei uudistu.

Uskon ammattilaisten pärjäävän aina. Sitä ammattitaitoa pitää kuitenkin kaiken aikaa kehittää ja pitää tuntosarvet ulkona. Samat lainalaisuudet koskee ammattikirjoittajaakin. Saman asian toisto ja liiallinen omien mielipiteiden esilletuonti asioissa, joissa ne eivät ole tarpeen voi rajata lukijat nopeasti vähiin.

Käyttäjän markkuhuusko kuva
Markku Huusko

Hyvää pohdintaa. Kukin meistä lukee kirjan ja katsoo elokuvan omalla tavallaan. Tämä oli hyvä poiminta kirjailija Ilkka Remekseltä HS:n Jaakko Lyytisen kolumnissa: "Kun katsoo elokuvaa tai tv:tä, on kuin seuraisi jalkapallo-ottelua katsomosta. Kun lukee, on kuin olisi itse pelaamassa."

http://www.hs.fi/paakirjoitukset/a1414208076717

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Tänään kirjamessuilla kuulin Jari Tervolta tähän aiheeseen hyvin sopivan jutun. Hän oli tehnyt kirja-arvosteluja Lapinkansaan. Sitten hän sopi, en muista kenen kanssa, että hän alkaakin arvioida nimellä Erja Torvi.

Kaverit sitten ihmettelivät hänelle, miten hän ei enää tee niitä kirja-arvosteluja, kun ne olivat paljon parempia kuin nykyisen tekijän Erja Torven.

Siis sukupulestako se myös on kiinni, kenen arvostelua luetaan ja kuka osaa tehdä parhaat arvostelut?

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Tervo vai Torvi? No tietysti Tervo, koska hän joutui muuttamaan tyyliä, että ei paljastuisi. No tyylin muutos oli tässä se ratkaiseva tekijä.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Niin, mutta miksi ei parantanut vaan muutti ikävään suuntaan. Matkiko jotakuta? Yrittikö esittää naista? Hiukan lisää ihmetystä peliin.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #40

Eihän kukaan voi itseään paremmaksi muuttua, joten muutos menee aina huonoon suuntaan.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen Vastaus kommenttiin #42

Eihän Tervon kaverit voinut arvioida naisen nimellä kirjoittavaa paremmaksi kuin tunnettu toimittaja Tervo. Onhan siinä voinut olla hiukan ruskea kielikin mukana. No vähän tuhmaa. Eihän Tervo lavalla kaikkea kertonut, mutta uutta kirjaansa hän esitteli. Aika omaelämäkerrallinen ja vaikutti ihan kiinnostavalle, vaikka en vielä ostopäätöstä tehnytkään.

Käyttäjän timouotila kuva
Timo Uotila

Markku Huusko kirjoitti:
"Nyt maailma on toinen. Täysin ilmaiseksi tai mediatalojen toimittajiin nähden pientä korvausta vastaan kirjoista kirjoittavat bloggaajat valtaavat toimittajilta alaa samaan aikaan, kun palkalla kirjoittavia irtisanotaan. Tästä seuraa jännitettä, joka oli myös paneelissa aistittavissa."

Toimittajien rooli ja työtilanne on muuttunut viime vuosina ratkaisevasti. Tunnen suurta sympatiaa ajatellessani journalisteja ja kriitikkoja, jotka taistelevat asemastaan ja toimeentulostaan. Toivon hartaasti, että päteville journalisteille löytyisi vastakin työtä ja jopa leipää.

Suurimpien medioiden kriitikot määräävät yhä yleistä näkemysä julkaistuista kirjoita ja vaikuttavat niiden myyntiin. Heillä on siinä suuri valta ja vastuu.

Nykytilanne tarjoaa toisaalta mahdollisuuksia ja lohtua innokkaille asianharrastajille, joilla on mielestään painavaa sanottavaa. Ennen vanhaan he joutuivat lähettelemään kirjoituksia toimituksiin ja odottelemaan jännittyneinä päivästä päivään, menevätkö tekstit "portinvartijoiden" läpi.

Usein pettyneille kirjoittajille jäi vaikutelmaksi, että teksti olikin liian terävä ja osuva ja joutui siitä syystä "mappiin Ö". Nykyään blogipalstoille pääsee helposti mielipiteillään niiden terävyydestä riippumatta. On se sekin jonkinlaista demokratiaa.

Käyttäjän kaituovinen kuva
Kai Tuovinen

Jos perinteiset kirjallisuuskriitikot ovatkin hävinneet jo liki sukupuuttoon, tuli heistä aikanaan sentään vakituisia kirjallisuustoimittajia mediataloon. Työnkuvaan sisällytettiin usein vain myös paljon muuta kuin pelkkää kirjallisuuskriitikon työtä. Sitten on menty jo kauan suuntaan, jossa näistä ”vakitoimittajista” on ulkoistuksen kautta tehty noin keskimäärin puolipalkkaisia freelance-toimittajia. Tässä pelissä vain parhaimmat ovat säilyttäneet ansiotasonsa - toki jotkut erittäin harvat ovat voineet jopa petrata.

Mutta jo vuosia säästöjä on etsitty bloggaajien kautta. Uudentyyppistä bisnestä kehitelläänkin heidän ympärilleen. Monet bloggaajista tekevät tätä harrastuksenaan kirjojen lukemisen ohessa - eläkkeellä tai vapaa-aikanaan. Niinpä työstä ei katsota tarvittavan maksaa enää freetyönkään hintaa, kuin vain heistä parhaimmille. Varsinainen toimeentulo kun katsotaan tulevan muualta. Epäilen vain tässä laatutason säilymistä.

Yleensä ammattimaisuuden ja harrastuneisuuden välillä on vissi ero. Epäilemättä tämä tulee näkymään noin keskimäärin laadun heikentymisenä. Toki poikkeuksiakin varmasti löytyy. Onhan kirjallisuuteen keskittyvä blogisti voinut vastikään eläköityä vastaavista media-alan töistä. Kirjallisuuden parista koulutuksensa saanut blogisti voi myös aikaansaada ihan toimivan bisneksen. Toimeksiantajathan tuon ratkaisevat - ja lukijat, mitä arvostavat. Otsikon kysymykseen voi siis vastata - kyllä ja ei painon ollessa tuossa ensimmäisessä.

Useimmiten kirjallisuustoimittajaa suppeammin kirjallisuuteen perehtyneen blogistin analyysit jäävät vähemmälle tai jäävät kokonaan loistamaan poissaolollaan. Kokenut kirjallisuustoimittaja osaa ruotia teoksen kokonaisuutena - juonta paljastamatta, mutta yksityiskohtia kuitenkaan unohtamatta. Harrastelija usein juuri keskittyy liikaa yksityiskohtiin ja omiin mieltymyksiin.

Mutta sama kehityssuuntahan näkyy noin yleensä muussakin toimitustyössä. Uutisten ja ajankohtaisohjelmien jutun juuretkin löydetään nopeiten yhä useammin niistä parhaimmista blogeista. Eikä harvemmaksi käyvien toimittajien tarvitse aina enää tehdä niin paljoa sitä puuduttavaa taustoitustakaan juttua koostaessaan, jos joku on sen jo tehnyt luotettavasti hänen puolestaan. Tsekataan vain tärkeimmät kohdat, ja juttu on valmis. Aiheet löytyvät ilmaiseksi, kun juttu muokkaillaan uuteen kuosiin..

Säästöpaineissa mediatalon rekrytoijien - ja jäljelle jääneiden vakitoimittajien - tehtäväksi näyttää yhä enemmän tulevan näiden parhaimpien blogien löytäminen.

Tämän blogin suosituimmat

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset