Markku Huusko

Todennäköinen selitys Suomen Facebook-hysterialle

Suomessa koettiin ennennäkemätön Facebook-hysteria, jonka panivat alulle useat epätietoiset sosiaalisen median käyttäjät, mutta se levisi kulovalkean tavoin myös toimitetun median puolelle.  Nopeimpia toimituksia olivat nähdäkseni Iltalehti ja Stara-viihdepalvelu, jotka uutisoivat viime lauantaina ja sunnuntaina houkuttelevin verkko-otsikoin FB-yksityisviestien tulosta julkisiksi. Lähteeksi mainittiin lukijat ja käyttäjät.

Tämä Iltalehden lauantainen juttu muotoutunee suomalaisen mediahistorian klassikoksi. Tässä on saman lehden seuraavan päivän ihan kelvollinen paikkaus. Näin irroteltiin vielä sunnuntaina samoihin aikoihin Starassa.

Sunnuntai-iltana asiasta kirjoittivat netissä näkyvästi ainakin Ilta-Sanomat, Helsingin Sanomat ja Yleisradio. Lumipallo vieri ja kasvoi, eikä sitä voinut kukaan enää pysäyttää. Varmistamaton huhu oli muuttunut todeksi.

Huippu saavutettiin, kun Suomen virallinen iltahartaus, Yleisradion puoli yhdeksän tv-uutiset, paukutteli yksityisviestien julkisuuteen livahtamista täytenä totena vielä maanantai-iltana.

Nyt on käynyt ilmi, että uutinen oli mitä ilmeisimmin ankka. Siitä ei voi syyttää Facebookin käyttäjiä, jotka joutuvat uusien ja ihmeellisten tilanteiden ja näkymien eteen palvelussa tuon tuosta. On hyvin ymmärrettävää, että käyttäjä pelästyy kun eteen tulee vanhoja viestejä, joita ei usko tai toivo kirjoittaneensa julkisesti.

Ennen vanhaan ihmiset kirjoittivat Facebookiin paljon vapaammin törttöilyistään ja vauvankakankoostumuksesta kuin nykyisin. Siis ihan julkisesti seinälle, ainakin FB-kavereiden ulottuville. Nämä viestit hyppäävät Aikajanan myötä silmille, vaikka ne ovat toki palvelussa koko ajan olleet.

Moni tuttu ihminen pohti maanantaina, pitääkö koko oma FB-viestittelyhistoria tuhota tai erota koko paikasta. Jos on ollut Facebookissa vuodesta 2007 ja ollut siellä aktiivinen, poistourakka on lähes mahdoton.

Suomalainen hysteria on kiinnostava osa sitä lisääntyvää Facebook-vastaisuutta, joka käyttäjien keskuudessa nykyisin leviää. Kun jotakin riittävästi inhoaa, on myös valmis uskomaan siitä ensimmäiseksi mitä tahansa pahaa.

Mutta olettakaamme, että Facebookissa kirjoitetut yksityiset viestit, jotka voi siis rinnastaa perinteisiin sähköpostiviesteihin, ovat todella muuttuneet julkisiksi, vaikka yhtiö toisin vakuuttaa. Seurauksena olisi monen erittäin salaisen tiedon päätyminen vääriin käsiin.
 
Kuinka moni henkilökohtainen tunnustus tai yrityksen liikesalaisuus olisikin nyt julkista riistaa? Se olisi aivan eri asia kuin jonkun nettipalvelun sähköpostiosoitetiedoston leviäminen.

Puhuttaisiin Facebookinkin kannalta kohtalokkaasta asiasta. Ihme, että yhtiö ei edelleenkään osaa viestittää käyttäjille kunnolla suositun palvelunsa muutoksista.

Kuten tietosuojavaltuutettu Reijo Aarnio Facebook-hysterian tänään loistavasti Uudelle Suomelle kiteytti: ”Kaikki ovat menneet vähän sekaisin”.




Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Käyttäjän juhauronen kuva

Jos ei mieti mitä nettiin kirjoittaa niin voi voi
Hyvin löytyy vanhatkin toilailut

Jos uskoo facebookin ja sähköpostin olevan kovin hyvin salattu niin
Juu ei ne kyllä ole

Onhan noita ollut vuotoja hotmaililla ja muistaakseni myös gmaililla

Niin ja en voi heittää ensimmäistä kiveä
Olempa itsekin laittanut sähköistä kautta sellaista tietoa
mitä ei ehkä pitäisi

Käyttäjän tarjapitkanen kuva

Kas kun sinäkään et ole asian ytimessä! Uutinen herätti ainakin minut henkilökohtaiseen tutkintaan. Facebook oli taltioinut ja vanginnut yksityisten ihmisten chattikeskustelut itselleen ainakin vuodesta 2009. (Niitä omia keskusteluja ja kaverien vastauksia sai toki ladata omalle koneelleen ja tarkastella uudelleen) Pelottavaa eikö totta?

Ei pelota hitustakaan. Koska minä en luota mitään arkaluontoista sähköiseen mediaan. Koska tiedän, että kaikki Internettiin syötetyt tiedot ovat julkaistavissa jonkun toimesta, olivat ne alunperin salattuja tai ei.

- Internetissä ei ole ainuttakaan vainoharhaista, on vain herkkäuskoisia ja realisteja.

Myös Skypen keskusteluhistoriat tallentuvat kuin myös Messengerin sekä Gmailin chatin. Tämä on hyvä ominaisuus ja myös hyvä työkalu, silloin kun em. viestimiä käytetään työvälineinä.

FB:n chat-keskustelujen tallentuminen ei ole siis mikään poikkeus eikä ihmeellinen asia.

Käyttäjän tarjapitkanen kuva

Ensimmäinen kommenttini on Huuskolle!

Erik! Ei minuakaan henkilökohtaisesti pelota Internetissä kirjoittaminen. FB:n näkyvän sivun pitikin olla julkinen.

Chattikirjoitusten ei pitänyt eikä niiden pidä olla julkisia FB:ssa. Se pitäisi olla päivänselvää kaikille.

Käyttäjän markkuhuusko kuva

Chattikirjoitukset julkisia? Hmmm.

Käyttäjän PetteriJarvinen kuva

Aika moni on kertonut yksityisten chat-keskustelujen pätkien (nimenomaan pätkien, ei koko ketjujen) muuttuneen julkisiksi. Se kuulostaa oudolta, chattia ei varmaan kukaan sekoita seinäkirjoituksiin?

Käyttäjän markkuhuusko kuva

Ilmestyneet itselle esiin jostain FB:n syövereistä vai muidenkin nähtäviksi? Ensimmäinen olisi vain pelästyttävää, toinen koko FB:n kannalta karmeaa.

Ilmeisesti kuitenkin sekoittaa, ja tuo pätkien näkyminen viittaisi siihen, että nimenomaan noista vanhoista seinäkirjoituksista on kyse. Muuan käyttäjä oli myös näkevinään RE:-alkuisia (vastaus)viestejä, ja piti tätä todisteena siitä, että kyse on yksityisviesteistä.

En kyllä ole oman FB-käyttöhistoriani aikana nähnyt yhtään kertaa tuollaista alkutunnistetta Inbox-viesteissäni enkä chatissa, joten edellä mainittukin saa kyllä hieman epäilemään näitä "todistajanlausuntoja" ja havaintojen tarkkuutta.

Käyttäjän tarjapitkanen kuva

"Ilmeisesti kuitenkin sekoittaa, ja tuo pätkien näkyminen viittaisi siihen, että nimenomaan noista vanhoista seinäkirjoituksista on kyse"

Elisa Pesoselle. Tässä ei ole kysymys mistään vanhoista seinäkirjoituksista. Jokainen FB:n käyttäjä tietää, että oma sivu ja Etusivu ovat julkisia maailman loppuun saakka. Vien asian ytimeen: Chattikeskustelut, jotka ovat täysin yksityisiä, puhe/sananvapaus- ja vaitiolovelvollisuuksiin kuuluvia asioita ovat tallennettuna ja vangittuna Facebookin omaisuudeksi.

Markku Huusko. "Chattikirjoitukset julkisia. Hmmm."
Chattikirjoitukset eivät sentään ilmaannu ilmestyksen lailla kummittelemaan! Ne löytyvät reitiltä Etusivu- Käyttäjän asetukset, Lataa Facebook-tietosi, kirjoita salasanasi ja lataa. Tiesit varmasti mutta näytät olevan joulumielellä taikka melkoisen hajamielinen!

Löysin omani sekä tuttavieni vastakeskustelut sanasta sanaan ja tulostin ulos. 57 sivua värikkäitä ja vaitiololuonteisia asioita koska ovat täysin yksityisiä. Ei ole kirkossa kuulutettu, että ne pysyvät siellä "paketissa". Tässä ei ole mitään muuta lisättävää kuin, että haastaisin Facebook-yhteisön oikeuteen näiden chattikeskustelujen varastamisen takia. Tämän piti olla reilu peli mutta se olikin ihmisten salaisimpien asioiden urkinta. Vastustaja on sangen suuri, rikas ja ylivoimainen, että on parempi luovuttaa.

Käyttäjän markkuhuusko kuva

Ymmärränkö oikein, että sinäkään et epäile chattikirjoitusten näkyvän muille kuin kunkin chattailyn osapuolille?

Käyttäjän tarjapitkanen kuva

"Ymmärsinkö oikein, että sinäkään et epäile chattikirjoitusten näkyvän muille kuin kunkin chattailyn osapuolille?

Markku Huusko. Ymmärryksesi avautui tältä osin.

"Myös skypen keskusteluhistoriat tallentuvat kuin myös Messengerin sekä Gmailin chatin"

Elisa Pesonen. Kun en Messengerin ja Gmailin chatteja tunne en osaa niistä sanoa enkä välitä ottaa selvää. Skypen keskusteluhistoriat voi poistaa täysin vaivattomasti.

Kirjoita uusi kommentti

Kirjaudu sisään kirjoittaaksesi kommentteja