*

Markku Huusko

Kaikki blogit puheenaiheesta Politiikka

Mies kuin avoin kirja

Joskus on hyvä rääkätä itseään kunnolla, jotta jaksaa sitten kun varsinainen kilpailukausi alkaa. Peruskuntoa ryhdyin vahvistamaan lukemalla Paavo Väyrysen pikakirjan (Eihän tässä näin pitänyt käydä, Paasilinna 2016).

Luin Väyrystä sivu sivulta niin, että lopulta olin hämärän rajamailla. Kalkkiviivoille punnersin pelkällä tahdonvoimalla vain huomatakseni, että kun kirja loppui, jäljellä oli vielä kymmeniä sivuja liitteitä.

Outoja yhteensattumia

Yhdysvaltain 35. presidentti, John F Kennedy teloitettiin julkisesti tasan 52 v sitten, 22.11.1963. Tapaukseen liittyy lukuisia epäselviä, outoja piirteitä. Virallisesti yksi henkilö nimettiin syylliseksi, mutta häntä ei ehditty saada oikeuden eteen tutkittavaksi ja (mahdollisesti) tuomittavaksi. Monet epäilevät ettei hän ollut syyllinen ensinkään, vaan ainoastaan lavastettu sellaiseksi, laajemman salaliiton peittelemiseksi. Oli miten oli, muutakin erikoista nousee esiin kun vertaa Kennedyn murhaa esim hänen varhaisemman virkaveljensä, Abraham Lincolnin tapaukseen.

Hertta Kuusinen - kiehtova kommunisti

Hertta Kuusinen (1904-1974) kuuluu niihin suomalaisiin, joista emme eroon pääse. Sotien jälkeisen Suomen karismaattisin kommunisti kiehtoo vuodesta toiseen niin tutkijoita kuin taiteilijoita.

Kuka oli Hertta Kuusinen? Hän oli aatteen nainen ja liikkeen palveluksessa koko ikänsä, maanpetturina tuomittu kommunisti, josta tuli kansanedustaja ja ministeri.

Hertan yksityiselämä on viime vuosina herättänyt enemmän kiinnostusta kuin hänen poliittinen toimintansa. Suhteet Tuure Leheniin, Yrjö Leinoon ja Olavi Paavolaiseen on ruodittu moneen kertaan.

Twiittini a-studioon

Twiittasin A-studion löysään keskusteluun täällä esiintuomiani asioita, kuva

Suomen pseudaalinen älymystö

Koskahan Suomen poliittis-hallinnollinen pseudoälymystö oppisi ymmärtämään, mistä näissä kuvissa on kyse?  

Entä ns. taloustieteilijät? Miksi vaikenevat kun pseodoälymystö puhuu roskaa?

Kansainväliset kilpailukykyvertailut tarkastelevat vain maiden yleistä potentiaalia edistää yritysten kilpailukykyä, siis kyse on panoksista, ei tuloksista.

 

Koiran rakkautta

Kuusi vuotta sitten koiramme Panda istuskeli lautan nokassa ja tuumaili mitä tuumaili. Tuumailee toki edelleenkin.
  Kiinanpystykorvissa on itämaista mystiikkaa ja sellainen luonne ettei niiden tarvitse olla mitään mieltä mistään. Joskus sellainen mielettömyys on hyvä asia. Että kuuntelisi vain luontoa ja katselisi peilityyntä järveä. Ilman suurempaa tulkintaa ja selitystä kaikkeudesta.

Kiinanpystykorva ei ole miellyttämisenhaluinen, mutta silti se on kunnioittava ja ylväs koirarotu, joka kävelee omistajansa vierellä omassa maailmassa, mutta kuitenkin samassa.

Kahden pääministerin Veteli

Havahduin eräänä päivänä siihen, että vanhan kotikyläni, Lappajärven Itäkylän, naapurikylissä on syntynyt peräti kaksi Suomen pääministeriä. Vetelin Kalliojärvellä syntyi Juha Sipilä ja Esko Aho puolestaan näki päivänvalon ensi kerran Räyringissä.

Kalliojärvi ja Räyrinki ovat tuttuja paikkoja jo poikavuosilta. Pitkään jopa kuvittelin, että Kalliojärvi on osa Lappajärveä. Poikavuosien jälkeen en ole Räyringissä ja Kalliojärvellä käynyt, joten oli korkea aika tehdä kulttuurimatka kyliin.

Päivän koira, haukkumatta paras

En voi olla lisäämättä tänne, Puheenvuoroon en kehtaa:

Vaalivarustelu kiihtyy rajusti. 

Mäntsälän kaduilla ja poluilla vaeltelee PS-koira nimeltään Oiva. Oivan rodusta en tiedä, taitaa olla olla monikulttuurisen toiminnan tulosta, sekarotuinen siis.

Luonteeltaan Oiva edustaa suomalaisuutta parhaimmillaan. Oiva on kiltti ja älykäs, tottelevainen ja maanläheinen. Oiva tykkää luonnossa remuamisesta ja sameissa Uudenmaan luonnonvesissä uimisesta.

Oiva rakastaa saunomista.

Bongaa Oiva. 

Järvenpään dosentti toivioretkellä

Pääsiäisen kunniaksi yritin hakea hengellistä ravintoa papillisesta julistuksesta, teologian tohtori Arto Luukkasen uudesta kirjasta (Vapaan pudotuksen Suomi – Tyhjätaskuna karhun syleilyssä, Tammi 2015). Petyin pahasti. Kirja olikin poliittinen pamfletti, vaalikirja. Dosentti Luukkanen on toivioretkellä eduskuntaan.

On olemassa Upsalan ekonomi, Åbon tohtori ja tämä Järvenpään dosentti. Eikä mikään yksinkertainen dosentti vaan peräti kolminkertainen, päivystävä dosentti parhaasta päästä, oikein dosenttien dosentti.

Tämän blogin suosituimmat

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset

Julkaise syötteitä