Markku Huusko

Kaikki blogit puheenaiheesta Sosiaalinen media

Onnea ja Menestystä! - Oletko astunut sosiaalisen median suurimpaan ansaan?

Oletko törmännyt internetissä ja sosiaalisessa mediassa oman elämänsä elämäntapavalmentajiin, tai kenties itseään, työtään, unelmiaan tai kovalla työllä reenattua vartaloaan esille tuoviin ihmisiin, jotka näyttävät omissa kuvissaan olevan onnensa hekumoissa, koska ovat saavuttaneet tietyn määrän lihaksia, pudottaneet painoa, ehkäpä perustaneet yrityksen, ostaneet talon, matkustelleet kauas? Oletko lisäksi lukenut heidän postauksia siitä, kuinka he kannustavat sinua samoihin päämääriin ja unelmiin? He rohkaisevat sinua jatkamaan kohti unelmia ja auvoista onnea.

Somesta medianiitty

Sosiaalisessa mediassa on mitä sattuu ja sosiaalisuus on satunnaista. Yle tiede kyselee uutta termiä somen tilalle, kuva. Oma ehdotukseni on metaforaattisesti MEDIANIITTY. Siellä kasvaa mitä sattuu, jotkut kasvit ovat elinvoimaisempia ja sinne eläimet paskovat eikä sitä niitetä koskaan

Jos se ei ole somessa, sitä ei ole olemassa

Noin kolme kuukautta sitten jouduin poistamaan Snapchatin, sillä 2015 vuoden loppupuolella ostamani puhelin ei suostunut enää sitä pyörittämään. Sen jälkeen puhelimen muistia vapauttamaan on lähtenyt yksi jos toinenkin sovellus.

Somenäkyvyys ja itsensä markkinointi on nykyään yhä tärkeämpää; oivaltavat twiitit, blogikirjoitukset tai vaikkapa osuvat vaalikuvat valloittavat ihmisten sydämet hetkessä. Instagramin bion mukaan voi olla maailmanmatkaaja ja ekstrovertti, vaikka suurinosa vapaa-ajasta kuluisikin Netflixin ääressä tai rehkiessä lähikaupan kassalla.

Somekeskustelu yhteiskunnallisena vaikuttamisena

Olen nähnyt Puheenvuoro-palstalla ilmeisellä ammattitaidolla ja huolellisesti kirjoitettuja blogeja, jotka eivät ole näyttäneet kiinnostavan ketään. Vaikkapa yksinkertaisesti siksi, että teksti on liian pitkä ja/tai monimutkainen, jotta kukaan jaksaa lukea sitä alusta loppuun ajatuksella. Kuitenkin Twitterissä ja muualla mediassa olen törmännyt kommentteihin, joiden mukaan ”professoreiden pitäisi olla enemmässä määrin julkisuudessa läsnä osallistumassa yhteiskunnalliseen keskusteluun, ottamassa kantaa asiantuntemuksemme mukaisiin kysymyksiin”.

Internetistä sairastuneet


Kaikki alkoi epämääräisillä oireilla. Aluksi huomasin, että ajatukseni alkoivat suuntautua toistuvasti tästä hetkestä toisaalle. Oli vaikea olla aidosti läsnä. Myös Ilo oli vaihtunut hetken tyydytykseen. Aloin tuntea kroonista riittämättömyyttä ja huonommuuden tunnetta. Niinpä minun oli ponnisteltava.
 

Haukkumista puolin ja toisin!

[Iltalehti] " ... 

- Tästä kongressista tulee kiireisin vuosikymmeniin - tai ehkä koskaan, Trump liioitteli tapansa mukaisesti.

Hän jatkoi valitustaan siitä, että media ei kerro, jos "jonnekin tulee paljon ihmisiä", mutta "toisista ihmisistä" se kertoo, viitaten ilmeisesti omiin virkaanastujaisiinsa ja Naisten marssiin.

- Se ei ole reilua. Mutta mikään mediaan liittyvä ei ole reilua, Trump mollasi. ... " copy-paste from IL

 

Medioinnin vallankumous – kansalaiset astuvat esiin

(Internet loi sähköpostit, sitten blogit, keskustelupalstat ja lopulta kansalaisvaikutteiset suoran tiedonvälityksen menetelmät ja - kanavat. Ukrainan sisällissodan 1] kerrotaan olevan ensimmäinen totaali-informaatiosota, johon ottaa osaa niin läntiset kuin itäiset provokaattorit ja manipulaattorit)

 

Liity AntiSoMe-ryhmään!

 

Onko sinulla liikaa kavereita? Ärsyttääkö jonninjoutava small talk? Haittaako liika sosiaalisuus TV:n katsomistasi?

 

Liity nyt antisosiaalisen median ryhmään:

 

# mököttäjät       tai        https://facebook.com/groups/mokottajat

 

Julkaise syötteitä