Markku Huusko

Kaikki blogit puheenaiheesta Kristinusko

Joulun turha sanoma

Uskonnot perustuvat maagiseen ajatteluun. Kristinuskossa sitä on enemmän kuin juutalaisuudessa ja islamissa. Sitäpaitsi 

Mithra-kultissa on kaste ja ehtoollinen, paimenet todistamassa uuden jumalan syntymää, usko sielun kuolemattomuuteen, ylösnousemukseen ja viimeiseen tuomioon. 

Beetlehemin tähti: Mithralaiset tietäjät kokoontuivat joka vuosi Voiton vuorelle odottamaan maailman kuninkaan syntymistä.

Mikä monoteismissä niin hyvää?

Kolme ”suurta uskontoa”, kristinusko, islam ja juutalaisuus ovat yksijumalaisia, vaikka onhan kristinusko oikeastaan kolmijumalainen.

Yuval Harari toteaa viimeisimmässä kirjassaan mielenkiintoisesti:

Kristittyjen pääsiäinen kopio Mithralaisilta

PääsiäinenMithralaisten suuri juhla oli kevätpäiväntasauksen aikaan, jolloin juhlittiin Mithran kuolemaa ja ylösnousemusta. Mithran kuva vietiin symbolisesti kolmeksi päiväksi luolaan, josta se tuotiin ulos elävänä...

Riitit: Mithralaiset, kastettiin, viiniä pidettiin pyhänä verenä, jakoivat leipää, jossa risti, pitivät sunnuntaita pyhitettynä, kutsuivat toisiaan "veljiksi" ... 

Kristityt eivät itse keksineet joulun sanomaa

Mithran syntymäpäivää vietettiin 25.12. 

Beetlehemin tähti: Mithralaiset tietäjät kokoontuivat joka vuosi Voiton vuorelle odottamaan maailman kuninkaan syntymistä. 

Neitseellinen syntymä: Iranissa on järvi, missä uskottiin säilytettävän Zoroasterin siemennestettä. Neitsyet kylpivät järvessä ja tulivat raskaaksi -> tarina neitsyn Marian neitseellisestä synnyttämisestä.

Ehtoollinen perustuu maagiseen ajatteluun

Kun kristinuskoa raaputtaa, taustalta löytyy aina ikivanhaa maagista ajattelua: 

Myytti suomalaisten käännyttämisestä

Kaikki mitä koulussa opittiin Piispa Henrikistä on Agricolan ja Juustenin luoma myytti. Henrik ei tullut tekemään lähetystyötä, vaan järjestämään kirkkoa. Kristinusko tuli Suomeen Simo Heinisen mukaan

"vähittäisesti ja rauhallisesti, sekä idästä että lännestä".

"Kristinusko levisi yhteiskunnan yläkerroksista käsin." 

Turun tuomiokirkon fresko, jossa piispa Henrik kastaa suomalaisia Kupittaan lähteellä on fiktiota.

Kari Peitsamolla on jokaiselle jotakin

Alfa-tv:stä katselin Paavo Väyrysen haastattelua. Hänellä tuntuu olevan jokaiselle jotakin - puolueettomuuttakin hän tarjoaisi Suomelle, joka ennen oli YYA-sopimuksessa Neuvostoliiton kanssa, mutta nykyisin Nato-kumppani. Tosiasiassa - historiaa tarkasteltaessa voidaan havaita, ettei Suomi koskaan ole ollut puolueeton, vaan välillä osa länttä ja välillä osa  itää.                

Kristityt jumalansa henkisiä orjia

Rooman valtakunnassa orja saattoi ostaa itsensä vapaaksi. Kristinuskossa vallitsee edelleen orjakäytäntö: pitää ensisijaisesti pelastua, lunastua ja vapautua, ostaa itsensä vapaaksi. Kuva. "Uusi henkinen orjuus otti konkreettisen orjan psyykkiset ja tietoteoreettiset edellytykset omikseen."  

Kristittyjen yhteinen ominaisuus on syntisyys, josta orjien tapaan voi vapautua.

 

Kristittyjen ylösnousemus peruttu muotovirheen vuoksi

Näin kristillisessä kontekstissa Jumala ja Jeesus höpläsivät Saatanaa: 

http://grohn.puheenvuoro.uusisuomi.fi/89272-jumala-ja-jeesus-keplottelij...

Tuosta seuraa, että kristillisessä kontekstissa uhri olikin peruttu uhri ja koko kristikunta onkin kuoleman oma ilman ylösnousemusta.

Julkaise syötteitä